HE TEKIVÄT SEN ITSE

Sen, joka ei ole koskaan asunut Oklahomassa, on vaikea uskoa, kuinka vanhoillisia ja ahdasmielisiä 1990-luvun amerikkalaiset voivat olla.

Newyorkilaiset pitävät Oklahomaa osavaltiona, joka on "siellä jossain takamailla". Oklahomalaiset puolestaan pitävät New Yorkia, San Franciscoa ynnä muita Yhdysvaltain kosmopoliittisia asutuskeskuksia syntipesinä, joissa perinteiset amerikkalaiset arvot on hylätty ja unohdettu. Pommi-iskuja ja jengisotia voi tapahtua New Yorkissa, mutta ei täällä.

Noin kaksi kolmasosaa oklahomalaisista käy säännöllisesti kirkossa – lukemattomat jopa kahdesti saman sapatin aikana. Oklahoman lakien mukaan vain aviossa keskenään olevat saavat harjoittaa seksiä ja vain makuuhuoneessa siinä yhdessä, perinteisessä asennossa. Liberaalimmat amerikkalaiset sanovatkin Oklahoman olevan keskellä "raamattuvyöhykettä" (Bible Belt).

Oklahoma City menetti kuitenkin viattomuutensa jo ennen huhtikuun 19. päivän pommi-iskua. Kaksi maanlaajuista jengiä, Bloods ja Crips, ulotti lonkeronsa kaupunkiin 1980-luvulla. Ammuskelut ovat paikallisuutisten jokaviikkoisia aiheita. Viime vuonna asukasluvultaan Helsingin kokoisessa OKC:ssä tehtiin 73 murhaa. Viimeisin drive-by shooting – jengi ajaa autolla ohi ja avaa tulen – tapahtui kuvernööri Frank Keatingin virka-asunnon edustalla.

Eurooppalaisen on vaikea ymmärtää sitä puoliuskonnollista asennetta, jolla lukemattomat amerikkalaiset lähestyvät Yhdysvaltain perustuslain 2. lisäartiklaa, joka takaa kansalaisille oikeuden kantaa aseita. Sillä, että USA:n henkirikostilastot ovat muihin teollisuusmaihin verrattuna moninkertaiset, ei ole mitään väliä, sillä useimpien amerikkalaisten tietämys muista maista on kerrassaan olematon.

Siksi toisekseen amerikkalainen kadunmies ei edes yritä verrata oman maansa oloja muiden maiden oloihin siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen mielestään amerikkalainen elämäntapa on se ainoa oikea, ja jokainen, joka arvostelee Yhdysvaltoja, on kommunisti. Niissä osavaltioissa, joissa rekisterikilpi on pakollinen ainoastaan auton perässä, näkee keulakilven paikalla iskulauseita kuten Jesus is Lord ("Jeesus on Herra") tai America – love it or leave it ("Rakasta Amerikkaa tai häivy maasta").

Keskivertoamerikkalaisen yleissivistyksestä saa käsityksen kuuntelemalla Oklahoma Cityn esikaupungissa Mooressa baijerilaispanimoravintolaa pitävän Jörg Kühnen kertomuksia. Innokkaana seuramiehenä hän on tiedustellut ihmisten käsityksiä Venäjän koosta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Suurin arvio on ollut: "Siinä Teksasin kokoinen."

Amerikkalainen media on nurkkakuntaisuudessaan omaa luokkaansa. Huhtikuun 19. päivän aamun jälkeen ei network-kanavilta tullut neljään päivään mitään muuta kuin pommiuutisia. Jopa mainokset ja O.J. Simpson -murhaoikeudenkäynti jäivät niiden jalkoihin, puhumattakaan ulkomaanuutisista, joita esimerkiksi CBS lähettää tavallisesti peräti minuutin, kaksi päivässä.

Tällaisen sisäänpäinkääntyneisyyden vallitessa ei liene ihme, että aluksi, kun pommi-iskun tekijöiksi epäiltiin islaminuskoisia ääriryhmiä, Oklahomassa asuvat muslimit joutuivat sokean lynkkausmielialan uhreiksi. Lukemattomia Lähi-idästä kotoisin olevia ahdisteltiin kaduilla, heidän kotiensa ikkunoita kivitettiin, ja he saivat uhkaussoittoja. Surullisin oli irakilaisen Saher Alsaidin tapaus: hän sai keskenmenon vihamielisen joukon yritettyä murtautua hänen kotiinsa.

Kun sitten ilmeni, että syylliset olivatkin amerikkalaisia, Oklahoman asukkaat olivat häpeissään ja sitäkin järkyttyneempiä: kuinka amerikkalainen saattaa tehdä moista toisille amerikkalaisille? Mutta tässä vaiheessa tuli uskonto avuksi.

Sunnuntain 23.4. muistotilaisuudessa, jonne presidentti Bill Clintonkin vaimoineen saapui, tv-saarnaaja Billy Graham vertasi tapausta Jobin koettelemuksiin ja kysyi "Miksi?" – ja totesi, että Herran teot eivät ole ihmisen käsityskyvyn ulottuvilla.

Siinä vaiheessa, kun vielä uskottiin, että iskun takana olivat olleet islaminuskoiset terroristit, USA Today -lehti raportoi, että 63 prosenttia amerikkalaisista kannattaa Yhdysvalloissa oleskelevien ulkomaalaisten tarkkailun lisäämistä.

Tämän logiikan mukaan valtaosan tulisi nyt kannattaa kotimaisten militarististen ryhmittymien toiminnan ja rynnäkköaseiden myynnin rajoittamista. Mutta näin tuskin tapahtuu ainakaan niin kauan kuin republikaanit heiluttavat puhemiehen nuijaa USA:n kongressissa. Aseenkanto-oikeuden rajoittamista vastustava National Rifle Association, johon kuuluu noin kolme miljoonaa amerikkalaista, on kongressin vaikutusvaltaisimpia lobbausryhmiä, ja sitä ei niin vain tallata lattian rakoon.

Ja Oklahoma, kuten monet muutkin läntiset osavaltiot, elää vielä osin Villin lännen perinteissä. Ross Phares antoi 1800-luvun rajaseudun uskonnollisuutta käsittelevälle teokselleen nimeksi Bible in Pocket, Gun in Hand ("Raamattu taskussa, ase kädessä"). Täällä perinteet elävät lujassa: aseenkanto-oikeutta puolustavat kiihkeimmin vanhoillisimmat uskovaisten ryhmät, kuten baptistit, joiden mielestä Jeesus ei suinkaan muuttanut häissä vettä viiniksi vaan rypälemehuksi.

(Kirjoittaja suorittaa M.A.-journalistitutkintoa Oklahoman yliopistossa.)