Voiko olla parempaa paikkaa irtautua arjen rutiineista kuin etäisillä pikku saarilla Intian valtameren keskellä? Rauhaisat ja rehevät Seychellit sopivat mainiosti vaikka uuden romaanin aloittamiseen. Sylimikro kainaloon ja matkaan...


Savenharmaat sadepilvet roikkuvat matalalla lentokoneen laskeutuessa Seychellien pääsaarelle Mahélle eräänä tammikuisena aamuna. "Mitä – olenko saapunut kesäkuiseen Suomeen?" mietin mielessäni hieman pettyneenä – kunnes lentokoneen ovi avautuu ja astun ulos.

Kostea, lämmin ilma tulvahtaa vastaan kuin astuisi turkkilaiseen saunaan. Vaikka taivas on pilvessä, ei koleudesta ole tietoakaan. Lämpötila on kolmisenkymmentä astetta ja suhteellinen kosteus lähes sata prosenttia.

Tropiikin lumo

Taksi kuljettaa minut Mahén keskisten kukkuloiden ylitse saaren länsipuolelle. Matkalla kohti majapaikkaani pilvet hälvenevät ja aurinko alkaa helottaa. Katselen taksin avoimesta ikkunasta ympärilläni levittäytyvää luonnon rehevyyttä: lukemattomia palmuja ynnä muita eksoottisia puita ja pensaita, joiden kukat hehkuvat kaikissa sateenkaaren väreissä.

Ajamme Baie Lazaren kylän läpi ja saavumme Lazare Picaultiin, neljäntoista huoneen majataloon, jonka bungalowit – tai chalets, kuten niitä täällä kutsutaan – kätkeytyvät rehevään mäenrinteeseen miltei näkymättömiin uteliailta katseilta. Majatalo on saanut nimensä 1700-luvulla saarille rantautuneen ranskalaisen löytöretkeilijän mukaan.

Lazare Picaultin ravintolaterassilta avautuu henkeäsalpaava näköala Baie Lazare -lahdelle, jonka toisella puolella ovat luksushotelli Plantation Club ja kylän iso katolinen kirkko. Kaukaisuudessa siintää Mahén korkein huippu, 905 metrin Morne Seychellois.

Vaikka olenkin tullut tänne kirjoittamaan, on tietysti pakko ensin hieman tutustua paikkaan. Vaihdan lounaan jälkeen shortsit jalkaan ja menen lahdella olevalle rannalle. Ensin 15-kertoimista aurinkosuojaa iholle. Miltei vitivalkoinen hiekka on yhtä hienoa kuin perunajauho. Rannalla on vesirajan tuntumassa puoliksi hiekkaan hautautunut valtava kanto, jonka juurakko törröttää joka suuntaan. Seuraavana aamuna se on kadonnut – vuorovesi on vienyt sen mennessään.

Seychellien pääkaupunki, pittoreski parinkymmenen tuhannen asukkaan Victoria, sijaitsee noin 27 kilometriä pitkän Mahén itärannikolla hieman lentoasemasta pohjoiseen. Sinne pääsee Baie Lazaresta pikkuruisella bussilla, jonka kuskin päätä ei palele, kun hän kurvailee vuoristoteiden mutkissa. Matkaan menee tunnin verran.

Välittömiä ihmisiä

Seychelliläiset ovat varsinainen rotujen sekoitus: on täysin valkoisia, täysin mustia sekä näiden väliltä olevia kreoleja, suklaanruskeita ihmisiä. Runsaan 80.000 asukkaan Seychelleillä ihmiset asuvat enimmäkseen pienissä kylissä, joissa kaikki tuntevat toisensa, niinpä saarten asukkaita leimaa vanhanaikaisen maalaiskyläyhteisön välittömyys.

Elintaso saattaa kenties Afrikan mitassa olla korkea, mutta huomattava osa paikallisista asuu lekaharkoista ja aaltopellistä kyhätyissä mökinrähjissä. Harvassa tällaisessa kodissa on juokseva vesi, mutta väritelevisio sitäkin useammassa.

Ihmisten vaatimatonta varallisuutta vasten heidän vieraanvaraisuutensa yllättää:

"Haluatko oluen?" saattavat paikalliset kysyä ohikulkevalta turistilta rannalla, missä suosituin vapaa-ajanviettotapa on istua varjossa ison puun alla. Paikallisista näkee uimassa yleensä vain keskenkasvuisia poikia.

"Onko sinulla tyttöystävää?" utelee Lazare Picaultin vilkas tarjoilijatyttö. Kun kysymykseen vastaa kieltävästi, hän innostuu: "Minä ryhdyn tyttöystäväksesi!" Vanhemmalle joulupukinpartaiselle saksalaismiehelle hän selittää piiloutuvansa tämän matkalaukkuun ja lähtevänsä näin hänen mukaansa.

Seychellien viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Paikalliset puhuvat kuitenkin ranskapohjaista kreolia, joka on ääntämykseltään sen verran kovempaa, että se muistuttaa enemmän portugalia. Sitä on helpompi ymmärtää kirjoitettuna kuin puhuttuna: esimerkiksi ranskankielinen fraasi s'il vous plaît ('olkaa hyvä') kirjoitetaan suomalaisittain järkeenkäyvästi sil vu ple.

Etsi oma ranta

Jos on kyllästynyt Välimeren ruuhkaisilla rannoilla aurinkotuoleihin kompasteluun, fantastisinta Seychelleillä ovat miltei autiot, vitivalkeat ja puhtaat hiekkarannat. Niitä on kaiken kokoisia ja ne ovat usein valtavien graniittilohkareitten hallitsemia: Mahé ja 39 muuta saarta Seychellien 115 saaresta on ns. graniittisaaria, loput ovat laakeita korallisaaria, jotka kohoavat vain pari metriä merenpinnasta.

Mahén luoteisrannikolla olevaa Beau Vallonin hotellialuetta lukuunottamatta rannoilla ei yleensä näe kerralla 5–20 ihmistä enempää. Mahén 75 hiekkarannan joukosta on mahdollista löytää sellaisiakin, joilla ei ole ristin sielua.

Seychelleillä on tilaisuus tutustua suomalaisille outoon vuorovesi-ilmiöön. Keskipäivällä vesi on alimmillaan. Silloin esimerkiksi Baie Lazaren lahdella voi kävellä riuttaa pitkin yli sadan metrin päähän rannasta ja ihmetellä vuorovesilammikoissa polskivia merkillisiä olioita – pienenpieniä nilviäisiä sekä parinkymmenen sentin pituista, tummanruskeaa karvaista otusta, josta ei tiedä, kumpi on etu- ja kumpi takapää.

Veden noustessa iltapäivällä uimarin on varsinkin kello 15:n ja 17:n välillä syytä pitää varansa: rannalta palaavan aallon imu kohti merta on uskomattoman voimakas. Jo noin metrin syvyisessä vedessä on mahdoton kahlata takaisin rantaan, mikä aiheuttaa ensimmäisellä kerralla pienoisen paniikin. Maihin kahlaaminen onnistuu vasta, kun ui niin lähelle rantaa, että polvet jo koskettavat pohjakivikkoa. Lapsia ei vuoroveden noustessa kannata päästää yksin uimaan.

Lähes kilometrin pituinen Anse Intendance Mahén harvaanasutuissa lounaisosissa ei ole saaren rannoista pisin, mutta sen aallot ovat vertaansa vailla. Tyynenä päivänä on hauska istahtaa metrin korkuiselle mainingille ja ratsastaa sillä rantaan. Tuulisempana päivänä tyrskyt ovat yli kolme metriä korkeita. Silloin niiden syliin ei kannata heittäytyä, jollei halua niellä litrakaupalla merivettä.

Vaikka ihmisiä Seychellien rannoilla on vähän, asumattomia ne eivät ole. Joka paikassa on suuret määrät isompia ja pienempiä taskurapuja. Ne tepastelevat hitaan arvokkaasti niin kauan kuin niitä ei mene liian lähelle, mutta ottavat äkkiä jalat alleen ja kaivautuvat vesirajassa rantahiekkaan, jos utelias turisti ryhtyy liian tungettelevaksi. Jos onnistuu katkaisemaan ravulta tien ennen kuin se ehtii vesirajaan, se kohottaa sihisten saksensa, jolloin sen kanssa voi koettaa miekkamittelöä aurinkolasien sangoilla!

Gekkoja ja konnia

Taskurapujen lisäksi Seychelleillä on kaikenlaista muutakin eksoottista maan, ilman ja meren elävää. Jo ensimmäisen kerran lounaspöytään istuessaan kiinnittää huomionsa kaikkialla vilistäviin gekkoihin. Osa niistä on ruskeita, toiset kirkkaanvihreitä. Pääsaarella Mahélla näkee vain pieniä, häntä mukaan luettuna 10–20 sentin pituisia gekkoja, mutta pienemmillä saarilla on myös isompia. Kaikki ovat kuitenkin täysin harmittomia, jollei katonrajasta vuoteeseen kakkimista oteta lukuun.

Ainoa myrkyllinen eläin Seychelleillä on noin kymmenen sentin pituinen ja sentin levyinen, litteä, tummanruskea tuhatjalkainen (engl. centipede "satajalkainen"). Lazare Picaultin omistajan mukaan sen pistos voi olla lapselle kohtalokas, mutta aikuiselle lähinnä tuskallinen – siis vaarallisuudessaan samaa luokkaa kuin suomalainen kyy.

Eräänä päivänä löydän sellaisen eksyneenä tietokoneeni laukkuun. Tietämättömänä vaarasta roikotan laukkua, jolloin Lazare Picaultin siivooja onnistuu säikäyttämään minut pahanpäiväisesti: "Älä koske siihen! Älä koske siihen! Anna se tänne – minä tapan sen."

Hellyttävämmästä päästä Seychellien eläimistössä ovat jättiläismaakilpikonnat (giant tortoise), jollaisia voi nähdä mm. Plantation Club -hotellin pihassa. Ne ovat persoja makealle, niinpä lounaspöydästä kannattaa pihistää mukaansa pari sämpylää tai pikkuista Seychellien banaania (n. 10 cm). Tavoitellessaan tarjottua ruokaa ne liikkuvat hämmästyttävän ketterästi, ehkä noin kolmasosan aikuisen ihmisen kävelyvauhdista.

Öisellä taivaalla voi nähdä liitämässä "lentäviä kettuja" (flying fox – suomalaiset eläintieteilijät kutsuvat niitä lentäviksi koiriksi), punaruskeaturkkisia lepakoita, joiden siipien kärkiväli on huikeat 80 senttiä. Paikallisista linnuista näyttävin on kirkkaanpunainen, suomalaisen talitintin kokoinen madagaskarinkutoja (Madagascar fody).

Mahén sisäosat ovat todellista viidakkoa. Ajatus samoilusta luonnon helmassa kannattaa unohtaa alkuunsa, niin läpitunkematonta metsä on. Puita on jos jonkin sorttisia, mutta yhteistä niille on ikivihreys. Seychellien kasvitieteellisessä puutarhassa on kuitenkin tilaisuus nähdä kerrassaan merkillinen ilmestys, ainakin oppaan mielestä: "Tämä puu on hyvin ihmeellinen. Se pudottaa lehtensä joka syksy!"

Rahamiesten Denis

Todellinen luonnon valtakunta vierailijaa odottaa kuitenkin merenpinnan alapuolella. Koralliriutta satoine eksoottisen värisine kalalajeineen on henkeäsalpaava näky, kuin merentutkija Jacques-Yves Cousteaun Meren salaisuudet -dokumenttifilmeistä. Snorklausvälineitä saa miltei jokaisesta paremmasta hotellista, mutta uskaliaimmat hankkivat sammakkomiehen varusteet ja laskeutuvat riutan sokkeloihin. Kalat ovat niin piittaamattomia ihmisen läsnäolosta, että niitä voi jopa koskettaa.

Ensimmäinen tutustumiseni koralliriutan ihmeisiin tapahtuu Denis Islandilla (ranskaksi Île Denis), noin puolentoista kilometrin mittaisella, kuunsirpin muotoisella laakealla korallisaarella, jonne on Mahélta runsaan puolen tunnin lentomatka. Saaren osti 1970-luvun lopulla ranskalainen pohatta Pierre Burkhardt, joka vierailuni aikoihin vietti siellä eläkepäiviään ja toivotti henkilökohtaisesti kädestä pitäen kaikki vieraansa tervetulleiksi.

Denis Islandille lennetään 8–20-paikkaisilla Air Seychellesin potkurikoneilla, jotka laskeutuvat 700 metriä pitkälle ruohopintaiselle kiitoradalle. Myös helikopterikyyti on mahdollinen. Denis on niin kaukana kaikesta, että joka suuntaan näkyy vain aavaa merta. Euroopassa voisi riehua maailmansota eikä täällä tietäisi siitä mitään!

Eikä Denisillä ollessa mitään tarvitse tietääkään, paitsi sen, mistä herkut laitetaan suuhun. Denis Island Lodge, Plantation Club ynnä muut Seychellien huippuhotellit ovat palkanneet saarten parhaat kreolikeittiömestarit, jotka pitävät huolen siitä, että turistin vyö pysyy kireällä. Seychellit on taivas kala-, äyriäis- ja hedelmäruokien ystävälle.

Denis Islandilla ei ole muuta asutusta kuin päärakennuksen ja 24 bungalowia käsittävä hotelli saaren luoteiskärjessä sekä pikku kylä, jossa henkilökunta asuu. Saari on tiheän metsän peitossa. Palmujen ja muiden lehtipuiden lisäksi kuivalla saarella kasvaa mm. isoja havupuita. Rantaviivaa pitkin saaren kiertämiseen kuluu pari tuntia. Kierrosta varten on hyvä panna jalkaan lenkkitossut, sillä eteläkärjessä on vaikeaa louhikkoa, jossa asustaa tuhansittain taskurapuja. Myös kaatuneet puut vaikeuttavat paikoin kulkua.

Denisillä näen Etelän Ristin, eteläisen tähtitaivaan suunnistajien tähtikuvion, ensi kerran. Hotellin johtaja näyttää sen minulle. Se on isompi kuin kuvittelin.

Denisiltä voi lähteä isolla moottoriveneellä koettamaan onneaan syvänmerenkalastuksessa. Jos onni on myötäinen, kalaan lähtijällä on palatessaan kolme- ja puolimetrinen miekkakala. Eipä tarvitse laskea tutuille kotona luikuria...

Eedenin puutarha

Lyhytkin visiitti Denis Islandilla rokottaa matkakassaa tuntuvasti. Jollei tahdo maksaa itseään kipeäksi mutta haluaa silti nähdä muitakin saaria kuin Mahén, kannattaa valita Praslin tai La Digue.

Saapuessaan Praslinille 1800-luvun lopulla brittikenraali Charles Gordon vakuuttui, että saari oli Raamatun Eedenin puutarha. Ajatuksen hänen päähänsä istutti jättimäinen pähkinä coco-de-mer, joka muistuttaa erehdyttävästi naisen lantiota. Saman kasvin koiraspuolinen kukinto puolestaan on suurennetun miehen sukuelimen muotoinen. Coco-de-mer-palmuja kasvaa ainoastaan Praslinin Vallée de Main kansallispuistossa eikä missään muualla maailmassa.

Runsaan kymmenen kilometrin pituinen Praslin ja viisi kilometriä pitkä La Digue tarjoavat matkailijalle trooppisen saaren parhaat puolet: paikallista asutusta on vain vähän, minkä ansiosta minkäänlaisia turvallisuusongelmia ei ole, mutta kuitenkin sen verran, ettei tarvitse tuntea olevansa autiosaarella. Etenkin Praslinille on viime vuosina noussut toinen toistaan hienompia hotelleja. Jos tuuri käy, rantahiekasta saattaa löytyä vanha merirosvojen aarre!

La Digue elää puoliksi menneessä ajassa: saarella on autoja vain kourallinen ja takseina käytetään härkävankkureita. Saaren ympäri kiertämistä varten kannattaa vuokrata polkupyörä. La Diguelle pääsee joko lentämällä ensin Praslinille ja ylittämällä sitten salmen vesibussilla tai suoraan laivalla pääkaupungista Victoriasta. Merisairaudesta kärsivien on kuitenkin paras unohtaa suora laivamatka, sillä keikutus avomerellä on melkoista.

Helikopterilla pääsee tietysti suoraan mille saarelle hyvänsä. Ja jos rahaa riittää, voi tutustua Mahén kaikkiin naapureihin – yksinäiseen graniittisaareen Frégateen, Beau Vallonista parinkymmenen kilometrin päässä siintävään Silhouetteen, puolentoista miljoonan nokitiiran (sooty tern) pesimäpaikkaan Bird Islandiin ynnä muihin – saariloikkaretkellä (island-hopping).

Yö on rakastavaisille

Luulisi, että kaamoksen keskeltä maailmalle lähtenyt suomalainen tietäisi, mitä pimeys on. Mutta aina voi yllättyä. Öinä, joina kuu ei kumota, pimeys on käsittämätön: tiellä vastaan kävelevää henkilöä ei havaitse ennen kuin tämä on noin kolmen metrin päässä, vaikka hänellä olisi valkoiset housut jalassaan!

Yöaikaan vuorovesi on korkeimmillaan, ja meren aallot vyöryvät riutan ylitse. Mitään ei näy, mutta tasaisin väliajoin lahdelta kuuluu ukkosen jyrinää muistuttava ääni, kun ne murtuvat riuttaa vasten.

Muutoin rauhallisen tunnelman Lazare Picaultissa rikkoo perjantai-iltaisin muutaman sadan metrin päässä oleva disko, jossa reggae-tyyppinen musiikki pauhaa kaiken iltaa. Eräänä iltana sähkökatko tekee lystistä lopun: tanssipaikasta kuuluu kuorossa murheellinen voihkaisu, sitten kaikki hiljenee; Seychellien asukkaat tietävät, että kun sähköt katkeavat, ne katkeavat useiksi tunneiksi.

Kaikkialle laskeutuva täydellinen pimeys tarjoaa turistille ainutlaatuisen tilaisuuden tarkastella taivasta. Kun keinovaloja ei ole lähimaillakaan, Linnunradan tähtisumukin erottuu taivaankannen poikki ulottuvana valkeana nauhana miljoonien kirkkaampien ja himmeämpien tähtien tuikkeessa. Onko mitään romanttisempaa kuin iltakävely käsi kädessä autiolla hiekkarannalla tropiikin sysipimeässä yössä!