Kun yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja sen myötä ongelmat ja uhkat lisääntyvät, viranomaiskontrolli eri muodoissaan kiristyy. Olisiko siitä syytä olla huolissaan?


Huumausaineen hallussapitorikos: perusrangaistus 0–6 kuukautta vankeutta. Jos aine oli kokaiinia ja sitä oli yli 5 grammaa, tekijän katsotaan olleen aikeissa välittää sitä ja tuomiota kovennetaan 10–16 kuukauteen. Jos lisäksi tekijällä oli takanaan kaksi alle 13 kuukauden mittaista vankeustuomiota, rangaistus kovenee edelleen 15–21 kuukauteen. Jos rikos tapahtui ehdonalaisessa vapaudessa ja kahden vuoden sisällä vankilasta vapautumisesta, häkki heilahtaakin 21–27 kuukaudeksi.

Esimerkki on United States Sentencing Commission -viraston laatimasta rangaistusastetaulukosta, jota USA:n kaikkien tuomioistuinten on liittovaltion korkeimman oikeuden päätöksen mukaan noudatettava. Se on viimeisin virstanpylväs vuonna 1984 säädetyn Sentencing Reform Act -lain tuomista uudistuksista maan vankeinhoitopolitiikassa. Uuden politiikan noudattaminen on tehnyt Yhdysvalloista parissa vuosikymmenessä vankiloiden saariston niin, että maan vankiluku on tätä nykyä asukaslukuun suhteutettuna yli kymmenkertainen Suomeen verrattuna.

Lieventäviä asianhaaroja ei taulukossa tunneta. Huomioon ei oteta esimerkiksi sitä, että vankilasta vapautuneen on USA:ssa miltei mahdoton hankkia toimeentuloaan. Lain mukaan ehdonalaiseen vapauteen päässeen on kerrottava tilanteestaan uudelle työnantajalle. Jos hän ei sitä kerro ja seikka tulee hänen ehdonalaisvalvojansa tietoon, hänet passitetaan takaisin kiven sisään. Jos hän kertoo, hän saa mitä luultavimmin heittää hyvästit työpaikalleen.

”Eihän se koske meitä…”

– Oma vika, kuuluu kovan linjan kannattajien tyly argumentti vankila- ja syrjäytymiskierteeseen joutuneen ahdinkoon. – Mitäs rupesi narkkariksi. Ei se koske meitä lainkuuliaisia ihmisiä.

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros kritisoi tällaista me–he-ajattelua.

– Tämä on ihmisoikeuksien kannalta hyvin ongelmallinen ajattelu. Se oikeuttaa viranomaiset käyttämään millaisia keinoja hyvänsä. Kun vastapuolta aletaan demonisoida ajattelemalla pahan olevan siitä itsestään lähtöisin, ollaan pahimmillaan kansanmurhan tiellä.

Yhdysvalloissa huumeongelmasta on tehty ennen kaikkea rikosoikeudellinen ongelma. Euroopassa asiaa lähestytään sosiaalisena ongelmana. Niinpä meillä katsotaan, että huumeidenkäyttäjälle oikea seuraamus ei ole vankeus vaan hoito. Hoitotoimiin varatusta rahasta on kuitenkin pulaa.

Myös poliisi valittaa resurssipulaa, vaikka poliisin resursseja ja etenkin valtuuksia on viime vuosina tuntuvasti lisätty. Esimerkiksi pidätyksen ja vangitsemisen erityisiä edellytyksiä on madallettu, ja telekuuntelun ja -valvonnan sekä eri keinoin tapahtuvan teknisen tarkkailun käyttöaloja on useaan otteeseen laajennettu.

– Syyskuun 11. päivän terrori-isku on vauhdittanut kaikkialla maailmassa kontrollin kiristymistä, mutta se on vain yksi paalu kehityksen tiellä, joka oli jo ennen sitä varsin pitkällä, Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen toteaa.

Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskun jälkeen säädetty ns. Patriot Act mahdollistaa mm. epäillyn pitämisen pidätettynä epämääräisen ajan ilman syytteen nostamista.

– Suomalaiset helposti ajattelevat, ettei meillä voi käydä näin, Kouros sanoo. – Valtaväestöllä on taipumusta antaa vallankäyttökoneistolle niin pitkä liekanaru, että se rakki voi purra myös omaan nilkkaan.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelija Hannu Niemi puolestaan huomauttaa, että kriminologisten tutkimusten mukaan suurin osa ihmisistä syyllistyy ainakin jossakin elämänsä vaiheessa johonkin rikokseen. Monet eivät vain koskaan jää teoistaan kiinni.

– Rikollisuus kokonaisuudessaan ei ole kovinkaan poikkeavaa, hän sanoo. – Kuinka moni on esimerkiksi joskus ajanut ylinopeutta tai nuorena syyllistynyt alkoholin laittomaan hallussapitoon? Ja sellainen teko kuin verovilppi tuntuu olevan suorastaan urheilumuoto, jolla jopa kehuskellaan kapakassa. Vakavat rikokset ovat tietysti asia erikseen.

Erinäisissä dystooppisissa tulevaisuudenkuvaelmissa, joista tunnetuin esimerkki lienee George Orwellin romaani Vuonna 1984, kansalaisten liikkeitä valvotaan kaikkialla yötä päivää. Harvoja suomalaisia kuitenkaan näyttää huolettavan maassamme kansainvälisesti vertaillen harvinaisen pitkälle viety valvontakameroiden käyttö.

Jos niiden ja erilaisten paikannuslaitteiden hyödyntäminen vietäisiin äärimmäisyyksiin, ihmisiä voitaisiin saada kiinni ja rangaista mitä mitättömimmistäkin rikkeistä.

– Sellainen alkaisi kummasti vaikuttaa yleiseen viihtyvyyteen yhteiskunnassa, Kekkonen sanoo.

Kontrollista vaaliteema

Kansalaisilla on taipumusta kuvitella rikollisuuden lisääntyvän enemmän kuin se todellisuudessa lisääntyykään. Kaikenlainen rikollisuus lisääntyi Suomessa voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen aina 1990-luvun taitteeseen asti. Viimeisten kymmenen vuoden aikana huomattavassa kasvussa törkeistä rikoslajeista ovat kuitenkin olleet vain huumerikokset sekä jossain määrin raiskaukset tai ainakin niiden tulo poliisin tietoon. Henkirikosten, törkeiden pahoinpitelyjen ja ryöstöjen määrät ovat pysytelleet kymmenisen vuotta jokseenkin samalla tasolla.

Ihmisten pelko rikoksen uhriksi joutumisesta on samaan aikaan kuitenkin lisääntynyt. Pelkotilojen ylläpidosta huolehtivat etenkin iltapäivälehdet. Väkivaltauutisten esiintyminen niiden lööpeissä ja etusivujen otsikoissa on moninkertaistunut 1980-luvulta tähän päivään.

– Millekään hallitukselle ei varmaankaan ole edullista, jos voidaan osoittaa, että rikollisuus on sen valtakaudella lisääntynyt, Kekkonen sanoo. – Niinpä ”turvallisuuden lisääminen” tai ”lain ja järjestyksen palauttaminen” ovat nousseet ykkösluokan poliittisiksi teemoiksi.

Yleensä kontrollin koventaminen on hyväosaisten intressissä. Eliitin johtamat yritykset rahoittavat suurelta osin poliitikkojen vaalikampanjat.

– Kriminaalipoliittinen keskustelu mediassa on selvästi koventunut, Kekkonen jatkaa. – Kun vielä 1970-luvulla rikollisuuteen haettiin yhteiskunnallisia selityksiä, nyt painotus on rikollisen omissa elämänvalinnoissa, joiden taustoja on turha pohtia. Politiikassa näyttää olevan lähes mahdotonta tuottaa muunlaisia kuin yksinkertaisia ratkaisumalleja vaikeisiin ja monisyisiin ongelmiin.

Yhdysvaltain osavaltioista Kaliforniassa otettiin muutama vuosi sitten käyttöön ns. Three strikes and you’re out -periaate: kun henkilö tuomitaan kolmannesta felony-tasoisesta rikoksesta (= vakavat rikokset kuten murha, tappo, raiskaus ja ryöstö, mutta myös mm. tavallinen varkaus), hän saa automaattisesti elinkautisen, mikä USA:ssa voi käytännössä todella merkitä koko loppuelämää.

Rikollisuuden riivaaman Kalifornian keskiluokkaisten äänestäjien keskuudessa lakiehdotus otettiin riemulla vastaan. Muutamat lainmuutoksen puolesta äänestäneet ihmiset ovat kuitenkin saaneet huomata, kuinka perheen oma, huonoille teille päätynyt poika on joutunut – jopa melko vähäisen tuntuisen rikoksen vuoksi – loppuelämäkseen leivättömän pöydän ääreen.

Uljas uusi maailma

Syynä asenteiden koventumiseen Kekkonen pitää yleistä yhteiskunnallisen ilmapiirin muutosta. Tässä hän on samoilla linjoilla skotlantilaisen, New York Universityssä vaikuttavan kriminologin David Garlandin kanssa. Garland on lanseerannut termin ”kontrollikulttuuri”.

– Uusliberalismi on lyönyt viimeisten kymmenen vuoden aikana läpi kaikkialla länsimaissa hallitusten väristä riippumatta, Kekkonen sanoo. – Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät ja syrjäytyminen ja ihmisten eriarvoisuus lisääntyvät. Taloudesta on tullut politiikan suunnannäyttäjä eikä päinvastoin kuten aiemmin.

Uusliberalismissa jokainen on oman onnensa seppä ja kantaa yksinään vastuun teoistaan, onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan. Merkitystä ei ole sillä, että työteliäätkin ihmiset saattavat yhtäkkiä menettää turvallisena pitämänsä työpaikat, kun yritysfuusion seurauksena päällekkäisiä toimintoja karsitaan tai yhtiön koko tuotanto siirretään Kiinaan.

– Yhteiskunnan odotukset ovat ristiriidassa ihmisten todellisten menestymismahdollisuuksien kanssa, Kekkonen ruotii. – Tässä nimenomaan keskiluokka joutuu koville – varsinaiset luuserit eivät niinkään – sillä keskiluokassa menestymisen paineet ovat kovat.

Erityisesti nuorilla miehillä on suorituspaineita, sillä heihin kohdistuu työelämässä huomattavasti kovempia odotuksia kuin naisiin, mutta he, toisin kuin yleensä naiset, eivät voi paeta työelämässä epäonnistumista äitiyteen. Epäonnistumisista seuraa frustraatioita, jotka purkautuvat herkästi tiedostamattomana väkivaltana.

Tunnetuimpia historian esimerkkejä tällaisesta ovat ns. Villin lännen kultarynnäkköalueet 1800-luvun jälkipuoliskolla. Henkirikoslukemat asukasmäärää kohti olivat jopa 20-kertaisia verrattuna USA:n nykyisiin, jotka nekin ovat kansainvälisesti vertaillen teollisuusmaiden huipputasoa. Mutta myös tämän päivän Yhdysvalloissa sattuu aika ajoin joukkoampumisia metroasemilla, pikaruokaravintoloissa ja jopa työpaikoilla.

Yhdysvalloissa keskiluokan kaventuminen on jatkunut jo noin neljännesvuosisadan. Rikkain yksi prosentti maan väestöstä omistaa nykyisin yli puolet kaikesta varallisuudesta. Sosiaaliturvaa on julkisen talouden jättimäisen vajeen vuoksi voimakkaasti leikattu, sillä verojen korottaminen on amerikkalaispoliitikoille tabu. Kolmannes kansasta elää oloissa, joissa perustoimeentulon eteen tarvitaan kaksi tai kolme matalapalkkatyöpaikkaa. Sosiaaliset ongelmat on USA:ssa pitkälti ratkaistu sulkemalla miljoonat alaluokan ihmiset vankiloihin.

– Suomessa nähtävä muutos on kaikessa olennaisessa linjassa kansainvälisten trendien kanssa, Kekkonen sanoo. – Hyvällä syyllä voidaan kysyä, miten syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat saadaan kiinnitetyksi yhteiskuntaan, jos valta- ja varallisuuserojen kasvu edelleen jatkuu.

Toistaako historia itseään?

Kontrollipolitiikan funktiona on aina vallitsevan valta-asetelman ylläpitäminen. Maissa, joissa kapea eliitti hallitsee suurta osaa varallisuudesta, järjestelmä ei pysy kasassa ilman ”turvallisuutta” ylläpitäviä voimia.

1990-luvun laman aikana maamme poliittinen johto teki valinnan vahvan markan tukemisen ja työttömyyden kasvua vastaan taistelemisen välillä – päätös, jota on jälkeenpäin kritisoitu. Korkea työttömien määrä on potentiaalinen levottomuuksien lähde, johon laman syvetessä alettiin varautua kouluttamalla tuhatmäärin mellakkapoliiseja.

Kekkonen näkee viime aikojen kehityksessä tiettyjä yhtäläisyyksiä sääty-yhteiskunnan nousun aikaan Ruotsi-Suomessa uuden ajan alussa, jolloin monarkia ja keskusvalta kiristivät otettaan kansasta. Nouseva suurvalta armeijoineen ja byrokratioineen kysyi yhä korkeampia verotuloja.

Kansan noustessa ryöstöverotusta vastaan kapinat kukistettiin kovin ottein – mm. vuosina 1596–97 Etelä-Pohjanmaalla käyty nuijasota oli tästä esimerkki – ja kuolemanrangaistuksen uhka ulotettiin yhä useampiin tekoihin. Kansan syvien rivien joukosta nousevat uhat oli tukahdutettava keinolla millä hyvänsä.

Työttömyys on 1990-luvun laman jälkeenkin jäänyt sietämättömän korkealle tasolle. Vaikka näin monen suurtyöttömyysvuoden jälkeen lienee ilmeistä, ettei suomalainen nouse barrikadeille yhtä hanakasti kuin esimerkiksi ranskalainen, mellakkapoliisien kouluttamisesta ei ole luovuttu.

Jos yleisin tapa reagoida työelämästä syrjäytymiseen onkin apatia ja sitä seuraava alkoholismi, myös toisenlaiset reaktiot ovat mahdollisia. Kekkonen uskoo Vantaan Myyrmannin pommi-iskun tapaisten ”selittämättömien” väkivallantekojen yleistyvän tulevaisuudessa.

Yhdysvalloissa yläkeskiluokka on jo vuosien ajan suojautunut linnoittamalla asuinalueensa korkein muurein ja kauko-ohjattavin portein.

– Turva-aidat ynnä muut sellaiset ovat tuskin toivottava kehityspiirre, Kekkonen sanoo. – Täytyy pitää mielessä, että vaikka valvonta ja turvatoimet vietäisiin kuinka pitkälle, se ei koskaan poista kaikkia ongelmia.

– Oikeusvaltio edellyttää, että vakavista rikoksista rangaistaan, se on oikeudenmukaisuuskysymys, hän jatkaa. – Ihannetilanne on, jos kriminaalipolitiikka voi olla mahdollisimman lievää. Mutta samalla kaikilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua.

Kekkosen mielestä ihmisille on taattava sosiaalisen nousun mahdollisuus, mutta myös ja ennen kaikkea ehkäistävä sosiaalista putoamista ja ylisukupolvista syrjäytymistä.

– Hyvinvoiva keskiluokka on yhteiskunnan tukipilari. Eriarvoistuminen aiheuttaa rikollisuutta, mikä puolestaan synnyttää painetta kontrollin tiukentamiselle entisestään. Tuloksena on kierre, josta voi olla erittäin vaikea irtautua. Häviäjiä ovat viime kädessä kaikki, niin rikkaat kuin köyhätkin.

* * *